Vaikutelmia Nykistä

Menin nukkumaan 02:05, kello on nyt 7:45 ja pojat nukkuu, joten päivitelläämpä fiiliksiä New Yorkista.

Ensimmäinen asia, josta huomasi tuleensa jenkkeihin, olivat autot. Autoliikenne muistuttaa hyvin paljon leffoista ja sarjoista saatua kuvaa. Autoja on paljon ja ne ovat massiivisempia kuin Suomessa. Siirryimme lentokentältä hotellille taksissa, joten siinä sai ihastella autoliikennettä hyvän tovin. Kuljettajana meillä oli myös stereotypioihin lukeutuva intialainen kuski, jonka kuplivasta puheesta saimme taksimatkalla nauttia. Kyseinen kuljettaja innostui muun muassa selittämään, miten jokainen taksiverkon auto on mukana kaupunginlaajuisessa järjestelmässä, jossa seurataan missä kukin auto kulloinkin on -vaimokin pystyy seuraamaan, ettei mies eksy omille teilleen. Aika kului nopeasti maisemia kuvaten ja ei aikaakaan kun saavuimme hotelliin.

Asiakaspalvelu on täällä parempaa, ainakin mitä on uskominen muutamasta kokemuksesta tai kulttuuri on vain erilainen. Tosin leipiintyneen asiakaspalvelijan tunnistaa joka puolelta, oli hän kuinka kohtelias tahansa. Olisi uskonut tämänlaisen suurkaupungin ihmisten olevan enemmän kylmiä ja turisteihin kyllästyneitä, mutta omien kokemusten valossa ei näin ole ollut. Päinvastoin, ihmiset ovat yllättävän huomaavaisia. Parempaa asiakaspalvelua kuin koskaan Suomessa, sai AT&T-mobiilipalveluita myyvästä liikkeestä. Suomesta pinkortin hankkiessa saat sirun käteen ja se toimii parin päivän kuluttua, jos toimii. Kun kävin ostamassa prepaidin kännykkääni, myyjä varmisti ensin, että puhelimeni hyväksyi ulkomaisen sirun. Sen jälkeen testattiin vielä ennen kaupasta lähtöä, että uusi siru varmasti toimii. Lopuksi kauppias antoi vielä oman käyntikorttinsa jos mitään ongelmia sattuisi ilmenemään. Prepaid tuli maksamaan yhteensä $ 28 ja puheaikaa siinä taisi olla tuon reilun 25 dollarin edestä. Suosittelen täältä prepaidin hankkimista, sillä se vähentää monta ongelmaa.

Kaupoissa tuotteet ovat joko terveystuotteita tai sitten maapähkinöitä sisältäviä rasvapommeja. Itse on tullut ostettua enemmän perinteisiä twix-patukoita, sillä jokainen suklaa sisältää vähintään edellämainittua maapähkinää tai keksinmuruja.

New Yorkissa on kiva tunnelma, eikä kaupunki ainakaan itselle tunnu suurelta ja huimalta kokemukselta. Kuvailisin Berliiniä enemmän suurkaupunkimaiseksi kuin New Yorkia. New York on hyvin paljon oululainen siinä suhteessa, että verrattuna esimerkiksi Lontooseen (Helsinkiin), täällä ihmiset eivät ole niin kiireisiä. Tunnelma varmaan vaikuuttaa suuresti, sillä kontakti täällä ihmisiin on erilainen. Eikä täällä kovin turvatonta fiilistä ole, päinvastoin, tosin illalla on kyllä hyvä olla tietoinen missä on. Tietenkin kokemukseen vaikuttaa se sijainti, missä paikoissa on pyörinyt. Chinatownin vieressä ei ole laisinkaan hullumpi asua. Eilinen haastateltavamme, keikkapromoottori Jake Szufnarowski, kertoi, että täältä löytyy kyllä niitä huonojakin paikkoja. New Jack City -elokuvan kuvauspaikat sijoittuvat alphabet-kadun lähettyville, jossa kadut ovat nimetty aakkosjärjestyksessä. Jos asut A:lla alkavalla kadulla, olet adventurous, B:llä bold, C:llä crazy ja mikäli asut D:llä alkavalla kadulla, olet kuollut. Hän sanoi, ettei koskaan kukaan hänen ystävistään ole asunut viimeisellä kadulla missään vaiheessa. Ja se on paljon sanottu, sillä hänen ystäväpiiriinsä kuuluu muun muassa entisiä nistejä ja entisiä laitapuolen kulkijoita.

-ella

One response to “Vaikutelmia Nykistä”

  1. Äiskä says :

    Olisinkohan jostain lukenut että Iso Omena olisi tunnettu juuri asiakasystävällisestä kohtelusta: kaikki ovat tervettulleita Nykiin🙂 Kuoleman kadulla ei siis elä kauan, vitsi,vitsi. Helpottavaa kuulla että kulkeminen kaduilla on turvallisempaa kuin luulin – Nyki ei kuitenkaan ole Brasiliassa!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: